Maidontuoton tehostuskeinoja

Sektion jälkeen olin sairaalassa kolme päivää. Tänä aikana maito ei noussut melkein ollenkaan. Joka syöttökerralla jouduin hakemaan lisämaitoa vauvalle. Kotimatkalla kurvasimme kaupan kautta hakemassa varalta äidinmaidonkorviketta, jotta naperolle saadaan maitoa, ellen itse sitä pysty tuottamaan tarpeeksi. Heti kotiin päästyäni kuitenkin alkoi maito nousemaan ja korvikkeita ei tarvittu.

Rintapumpulle ei maitoa kuitenkaan herunut kovinkaan paljoa. Sen verran, että päivän aikana yhteensä sain pumpattua yhdelle syöttökerralle maidot. Kerrallaan tuli ehkä noin 10-15ml, jos sitäkään. Jälleen kerran Google laulamaan siis! Myös Facebookin Imetyksen Tuki -ryhmästä oli todella paljon apua tähän maidontuoton tehostamisen apukeinojen etsintään.

Minulle parhaimpia keinoja tehostamiseen oli selkeästi proteiinien saannin lisääminen ruokavalioon sekä uni ja lepo. Tein yhtenä iltana kunnon proteiinitankkauksen (maitorahkaa, raejuustoa, tonnikalaa, proteiinijuomaa, pähkinöitä..) ja seuraavan yön sain nukkua kunnolla, kun mies hoiti vauvaa. Aamulla pumppasin molemmat rinnat, ja yhtäkkiä kerralla tulikin reilu 100ml. Nämä siis todellakin toimi omalla kohdallani!

Muita käyttämiäni keinoja on muun muassa imetyksen lisäksi maidon pumppaaminen. Pyrin pumppaamaan ainakin pari-kolme kertaa päivässä. Imetyksen jälkeen pyrin pumppaamaan noin tunnin kuluessa imetyksestä. Tällöin pumpulle ei heru kovinkaan paljoa, mutta käsittääkseni tukee maidonnousua kuitenkin. Välillä vauva saa päivällä tarpeeksi maitoa jo pelkästään yhdestä rinnasta. Tällöin pyrin pumppaamaan toisen rinnan heti perään. Välillä pumppailen toisesta rinnasta myös yhtä aikaa, kun vauva syö toisesta rinnasta.

Tehopumppausta teen myös melko usein. Tunnin aikana pumppailen noin 5 minuuttia, sitten pidän taukoa 5 minuuttia. Tätä siis useamman kerran tunnin aikana. Yritän myös samalla rentoutua. Katselen esimerkiksi jotain sarjaa siinä samalla. Vauva on tällöin jo yöunilla, joten ei tarvitse siitä liikaa stressata. Lisäksi minulla on aina lähettyvillä vettä (paljon!) ja jotain naposteltavaa. En tiedä, auttaako nämä tehostukseen, mutta ainakin saan oman pienen herkkuhetken luvan kanssa. 😏

Alkuun minulla oli käytössäni vain yksi pumppu. Käytössäni oli yhtä aikaa toisella rinnalla maidonkerääjä. Sinne kertyi pumppauksen aikana myös muutamia millejä. Sain näillä talteen ne vähäisetkin tipat. Sitten hetkellisesti pumpulle ei herunutkaan taas kun ihan pieniä määriä. Luulin jo hajottaneeni pumpun sen jatkuvan käytön takia, ja hommasinkin toisen samanlaisen pumpun. Ei siinä vanhassakaan kuitenkaan mitään vikaa ollut, jostain syystä vaan maidontuotto kai vaan hetkellisesti väheni. Nyt käytössäni on siis kaksi pumppua. Parhaiten minulla heruu maitoa pumpulle silloin, kun käytän "tuplapumppausta", eli pumppaan molempia rintoja yhtä aikaa. 

Proteiinitankkauksen lisäksi myös hiilihydraattien saanti olisi kai tärkeää maidon herumisen kannalta. Syönkin usein aamuisin leipää tai puuroa, hedelmän tai mehulasin kera. Myös vettä tulee juotua paljon. Hassua, kun normaalisti en kyllä kovin paljoa vettä juo, mutta nyt imetyksen aikana tuntuu olevan koko ajan jano. 😀 Käytän samaisia mammavitamiineja nyt imetyksen aikaan, joita käytin raskauden aikana. Maidontuoton kannalta ilmeisesti myös magnesium- ja kalsiumlisä voisi olla hyödyksi, joten nämä lisät myös on käytössäni. 

Alkoholittoman oluen juontia usein myös kehutaan, että sen pitäisi auttaa asiaa. Kävinkin ostamassa heti kolmea erilaista alkoholitonta olutta. Oluen ystävä en ole alkujaankaan, joten mielestäni ne kaikki maistuvat aivan kamalalle. Onneksi mieheni on loppasuu, hänelle kelpaa aivan kaikki. Ei mene siis hukkaan ainakaan.😂 Maistan kuitenkin! Eilen sain ehkä noin puolikkaan tölkin juotua, mies joi loput.😁

Nyt riittää maitoa vauvalle ja päivisin saan myös pumpattua yhden annoksen jääkaappiin yhtä syöttökertaa varten. Mutta silti toivoisin, että määrää saisi lisättyä. Paljon kanssa pärjää aina, vai miten se menikään. Mieluummin siten, että ei tarvisi ainakaan stressata asiasta, että riittääkö maito vai ei. Neuvolassa puhuttiin lisämaidon käyttämisestä ja otimmekin korvikkeet käyttöön heti ensimmäisen neuvolan jälkeen. Nyt kuitenkin on useampi päivä jo menty taas ilman korvikkeita, kun tuntuu, että oma maitoni nyt kuitenkin riittää. Vauvakin ollut edelleen tyytyväinen ja illat ei ole normaalia itkuisempia.

Liikaa ei voi korostaa veden juontia, ainakaan omalla kohdallani! Jos välissä on päivä, että en ole oikein vettä kovin juonut, sen huomaa heti pumppaillessa. Ei vaan irtoa maitoa, ei, vaikka kuinka pumppailisi. Siksi pidän itselläni isoa vesilasia vieressä koko ajan! Muistaisi vaan juoda... 😀

Iltaitkut ja niiden apukeinot

Meidän Mini on nyt seitsemänviikkoinen. Yllättävän helposti meni ensimmäiset kolmisen viikkoa, kunnes alkoi iltaisin kamala itku ja huuto. Epätoivo meinasi iskeä joka ilta, kun huudosta ei tullut loppua. Vauva rauhoittui ainoastaan rinnalle. Ei kuitenkaan imenyt kuin pienen hetken, jonka jälkeen nukahti syliin. Mutta sänkyyn (tai mihinkään muualle) kun yritti viedä, niin heräsi aivan samantien ja huuto jatkui. Itku oli välillä niin sydäntä raastavaa ja lohdutonta, että pillahdin itsekin usein itkuun rauhoitellessani vauvaa. Mies raukka joutui meitä molempia lohduttamaan. 😀

Pari kertaa soitimme ihan päivystykseen asti, mutta sanoivat vaan, että "vauvat nyt vaan itkee". No joo, mutta tuntui kyllä siltä, että kovastikaan eivät siellä päivystyksessä ottaneet tosissaan hätäämme. Ei oikein auttanut muu kuin yrittää vaan pidellä vauvaa sylissä ja hyssyttää. Pahimmillaan purimme turhautumista mieheni kanssa toisiimme. Se ei ollut hyvä juttu. 😕

Koliikista oli myös puhetta päivystykseen soittaessa. Kauhulla tietenkin mietittiin jo pahimmat skenaariot ja googlettelimme (minä googletin) kaikki mahdolliset apukeinot sitä varten. Ainoita keinoja, joilla saimme vauvan rauhoittumaan, oli vaunulenkit ja autoilu (ja tissillä hengailu). Ei ollut siis yksi eikä kaksi kertaa kun lähdimme yöllä ajelemaan ja nukuttamaan vauvaa. Polttoainetta kului paljon. 😀

Oli myös epäilystä, että vauvalla olisi vatsavaivoja. Karsinkin alkuun omasta ruokavaliostani mm. sipulit, kaalit, ruisleivän, ylimääräiset maitotuotteet, kahvin.. Mutta eipä se auttanut, itku oli silti läsnä joka ilta. Vaihdoimme myös D-vitamiinitipat erilaisiin, josko syy olisi siinä. Alkuun tuntuikin, että se auttoi, mutta parin päivän päästä itku ja huuto alkoi taas. Kokeilimme myös apteekista saatavia tippoja, joiden pitäisi pilkkoa suolistossa syntyneitä kaasuja pienemmiksi, jolloin ne poistuisivat helpommin eikä tulisi niin paljon vatsanväänteitä. No, ei näistä tipoista haittaakaan ole, pierut kulkevat selkeästi paremmin. 😀 Mutta kyse ei ollut siitä kuitenkaan ja itkuisuus ei helpottanut edelleenkään.

Törmäsin erään blogin kautta tällaiseen tuotteeseen kuin Whisbear. Googlettelin (teen kai sitä aika usein 😀) tarkemmin tätä kummallisuutta. Lyhykäisyydessään siis (jos on muitakin asiasta vielä tietämättömiä) niin kyseessä on pehmolelu, joka kohisee. Sen tarkoitus on rauhoittaa vauvaa. Kohinaan ja muuhun meteliin kun vauva on jo tottunut kohdussa, niin siksi kohinan ajatellaan olevan vauvaa rauhoittava keino. Tämä nalle on söpö ja pehmeä. Sen tassuissa on magneetit, joiden avulla sen saa kiinnitettyä pinnasängyn reunaan. Nallen sisällä on laite, josta päälle painamalla alkaa kuulua kohinaa. Ja siihen sitten vauva oletettavasti nukahtaa helpommin.

Vauvan nukahtamisesta en niin vielä tiedä, mutta ainakin hän rauhoittuu sänkyyn. Pitkän tovin viihtyy yksikseen sängyssä ja tuijottelee nallea. Välillä on kovatkin keskustelut siellä käynnissä nallen ja vauvan kesken. 😀 Söpöä. Mutta ainakin itselleni tuntui toimivan hyvin. Kyllä oli makoisat yöunet! 😀

Tuntui myös, että vauva mieluusti asuisi rinnalla koko ajan. Tiheän imun kausi kai on ollut kyseessä ainakin jossakin vaiheessa. Kuitenkaan hän ei sitä maitoa oikein imenyt, kunhan hengaili vaan. Ja huuto alkoi heti, jos irrotti tissin vauvan suusta. Ajateltiin sitten, että ehkä vauvaa voisi koittaa "huijata" niillä nännin muotoisilla tuteilla, Bibs-tuteilla. Kävimme kokeeksi ostamassa myös sellaisen. Mustan totta kai, koska muut tuttimme ovat tyttömäisen pinkkejä. 😀 Mutta eihän se kelvannut, tietenkään. Hän sylkee pois suusta sen joka kerta. Ja se muuten iloisesti lentää kauas, kun vähän kovemmin purskauttaa! Se tutti oli lähellä osua miestäni päähän, kun sängyssä kolmestaan makoiltiin ja vauva päätti sylkäistä tutin pois suusta. 😀 

Sitten oli onneksi ensimmäinen neuvolakäynti. Kaikki oli hyvin, niin kuin pitääkin. Pituutta oli tullut lisää ja päänympärys kasvanut. Painoakin oli tullut riittävästi, mutta enemmänkin olisi voinut tulla. Päiväkohtaisesti painonnousun tavoite on 20g, meidän vauvalla painoa oli tullut 21g/pvä. Tarkka tyttö! 😀 Mutta otimme puheeksi äidinmaidonkorvikkeet ja päätimmekin ottaa lisämaidon käyttöön. Itse haluaisin kuitenkin mahdollisimman paljon syöttää vauvalle vain omaa rintamaitoa, joten päätimme aloittaa kokeilun yhdellä lisäannoksella per päivä. 

Aloitimmekin korvikkeen heti samana iltana. Tyttö veti heti kerralla reilun annoksen ja simahti samantien! Mitä, näin helppoako se olikin? Vauva sai masunsa illalla täyteen ja malttoikin sitten nukahtaa ja nukkua heti kuutisen tuntia siltä istumalta. Ilmeisesti siis illan itkut ovat olleetkin vain sitä, että hän on halunnut maitoa enemmän kuin mitä olen pystynyt tuottamaan. Mutta kaikki "imetyksen turvamerkit" ovat kuitenkin täyttyneet. Vauva on ollut päivällä virkeä ja touhukas, pissa- ja kakkavaippoja tullut riittävästi, jne. Ei ollut siis edes osattu ajatella, että ehkä se jatkuva rinnalla asuminen ei siltikään tuottaisi riittävästi maitoa lapseni tarpeisiin. Nyt pidetään kuitenkin peukkuja, että itkuisuus ei tule takaisin. So far so good! 👍

Jotkut vauvat kuulemma haluavat tehdä maitotankkausta yötä vasten. Toiset tankkaavat reilusti pitkin päivää ja yöllä eivät tarvitse kovinkaan paljoa maitoa. Toiset taas tankkaavat illalla. Meidän neiti kuuluu tähän jälkimmäiseen. Illalla menee maitoa melkein puolet enemmän, kuin mitä päivällä vaatii. Mutta toisaalta, olemmehan mieheni kanssa ihan samanlaisia. Mekin päivisin tuusailemme menemään ja ei tule kovinkaan paljoa päivän aikana välttämättä syötyä. Illalla taas on sitten jo todella kova nälkä. Sitten tankataankin kerralla paljon (liikaa!) ja sitten ähkyssä nukkumaan. 😀 Ehkä pitäisi yrittää vähän tasoittaa omia syömisiä päivemmällekin. 😀

Sitten alkoikin tulla jonkin verran enemmän pukluja kuin aiemmin. Epäiltiinkin sen johtuvan korvikkeesta, joten otamme nyt eri korvikkeen käyttöön. Muita vatsavaivoja ei onneksi korvikkeen aloittamisesta tullut. Meillä on käytössä D-vitamiinitippa, jossa on maitohappobakteereja seassa. Lieköhän niistä ollut apua sitten myös tässä korvikkeen käyttöönottamisessa. 

Mutta edelleen toistaiseksi iltaitkuisuus on pysynyt hallinnassa ja vauva vaikuttaa tyytyväiseltä! Toivottavasti tällä linjalla myös pysytään. Oli melko rankat kolmisen viikkoa tämän itkuisuuden kanssa. Voin vain kuvitella, millaista illat on koliikkivauvan kanssa. 😒

Pääsääntöisesti meidän vauva nukkuu nyt hyvin. Päivällä hän nukkuu useammat päiväunet ja illalla nukahtaa melko helposti maitotankkauksen jälkeen. Yöllä herätään yleensä yhden kerran syömään. Seuraava syöttö on sitten joskus aamulla kuuden aikaan ja jatkamme yleensä vielä pari tuntia nukkumista, ennen kun nousemme kunnolla ylös. Mutta mahtuu tähän myös yksi yö, kun vauva nukkui melkein koko yön. Hieman säikäytti aamulla, kun tajusi että vauva ei ole syönyt koko yönä. Heti tietenkin hätäpaniikkikyselyä neuvolaan, että onko vauvalla nyt kaikki hyvin kun hän nukkui niin pitkään. 😀 Neuvolantäti naureskeli ja käski vain olla onnellinen siitä, että saatiin itsekin nukkua pitkään. 😀 

Minkälaisia keinoja teillä on ollut vauvan nukuttamiseen, jos hän ei vapaaehtoisesti suostu nukahtamaan? 😊

Kuinka päädyttiin kiireelliseen sektioon OSA 2

Synnytyssaliin (tai -huoneeseen, mikähän lie nimeltään) päästyäni sain ensimmäisenä kokeilla ilokaasua. Sen hengittäminen on taitolaji ja hetken aikaa siinä meni, että sain hengitettyä sitä oikealla hetkellä. Terävimmän kivun supistuksilta se vei onneksi pois, vaikkakaan en niin siitä kovin apuja saanut kipuihini kuitenkaan. Jossain vaiheessa kätilö sitten sanoi, että kyllä hän nyt pyytää anestesialääkärin laittamaan epiduraalin, sen verran tuskaiselta kuulemma näytin. 

Epiduraalia hieman jännitin ennen synnytystä. Ajatus neulan työntymisestä selkärangan sisään tuntui jotenkin pelottavalta. Mutta tässä vaiheessa kipujen kanssa en miettinyt pienintäkään hetkeä, että haluanko puudutteen vaiko en. Sitten kun epiduraali alkoi vaikuttaa, helpotti niiiiiiiiiin paljon. Pystyin jopa nukkumaan pienen hetken. Vaikutus kesti noin pari tuntia ja sitten se loppui aivan yhtäkkiä. Kaikki kipu tuli takaisin ihan sekunnissa. Edellinen supistus ei tuntunut miltään, ja seuraava sitten olikin jo aivan kamala. Huh, sain onneksi lisää puudutetta ja pystyin taas jatkamaan nukkumista hieman. 

Kätilö toi minulle ruokaa joskus puolen päivän aikoihin, mutta en oikein pystynyt siinä jännityksissäni ja supistusten keskellä syömään. Mies söi sitten, ettei mene hukkaan. Hän söi myös suurimman osan sairaalakassin herkuista ja eväistä. Semmoinen rohmu tuo minun mieheni, että kaikki kelpaa missä tilanteessa vaan. 😀 Sitten hieman myöhemmin kätilö kävi sanomassa, että pitäisi olla syömättä ja juomatta nyt jonkin aikaa kaiken varalta, jos joutuu leikkaukseen. Sen tarkemmin ei kukaan kertonut mitään, enkä tiennyt, mitä oikeen tapahtuu. Mutta sitten meni jännäksi.

Lääkäri kävi pariin otteeseen tarkistamassa kohdunsuun tilannetta. 4cm olin auki, mutta sen enempää en auennut. Minulle lisättiin oksitosiinitippa, jolla oli kai tarkoitus vauhdittaa synnytyksen etenemistä. Jossain vaiheessa yhtäkkiä huoneeseen tuli kaksi kätilöä ja lääkäri melkein juosten ja sanoivat vaan, että vauvalla on nyt hieman hankala siellä masussa nyt olla. Käännyin erilaiseen asentoon, jossa sitten loppuajan makoilin. Tilanne rauhoittui ja vauvan syke tasaantui hetkeksi (oli kai käynyt todella korkealla jossain vaiheessa, ja sitten pudonnut matalalle). Sitten taas odoteltiin, kunnes tuli lääkäri kertomaan, että "kyllä tilanne on nyt sellainen, että kiireelliseen sektioon päädytään." Sitten romahdin aivan täysin hillittömään itkuun. 😭

Lääkäri koitti rauhoitella ja kävi läpi koko prosessin, jotta tiedän mitä sektiossa tapahtuu. Sitten saatiinkin pari tuntia odotella, että päästään leikkaussaliin. Mies sai rauhoiteltua minua kuitenkin onneksi ennen leikkausta, jotta en ollut niin hysteerinen enää. Mutta kun pääsimme leikkaussaliin ja kuulin ne sanat "noniin ja sitten aloitellaan", niin sitten se taas alkoi. Hysteerinen itku ja tärinä. Pelko siitä, että mitä tapahtuu ja jos meneekin jotain vikaan. Mielessä pyöri vain ne aiemmat sanat: "vauvalla on siellä nyt vähän hankala olla". Mies yritti taas parhaansa mukaan minua rauhoitella, mutta eipä se enää auttanut. 

Kaikki tapahtui leikkaussalissa tosi nopeasti ja yhtäkkiä kuuluikin sitten jo vauvan itkua. Sitten sain siihen rinnalle oman, ihanan ja suloisen vauvan. Se tunne on unohtumaton, kun tapaa oman lapsensa ensimmäistä kertaa. 💓💓💓 Katsottiin siinä toisiamme suoraan silmiin ja sillä hetkellä rauhoituin hetkeksi. Siinä se nyt oli, oma pieni vauva. Sitten hetken päästä lapsi ja mieheni lähtivät vastasyntyneiden osastolle ja jäin vielä leikkaussaliin parsittavaksi. Sitten sain jotain rauhoittavaa ja sillä helpotti pahin tärinä ja paniikki. Hetkeksi taisin myös nukahtaa siihen leikkauspöydälle.

Siitä sitten minut vietiin heräämöön, jossa olin aivan luvattoman kauan. Sain onneksi puhelimeni siihen, niin sain katsella kuvia vauvasta, joita mieheni lähetti. Mutta ärsytti niin paljon vain odotella siinä heräämössä, kun mies ja lapsi oli muualla. Varmaan 3-4 tuntia jouduin odottelemaan pääsyä lapseni luo. Sitten pääsin osastolle, ja siellä odotti mieheni lapsen kanssa. Parasta. 💓 Siinä yöllä sitten vielä hetken aikaa ihmettelimme tätä pientä rakasta. Emme saaneet perhehuonetta, joten mieheni joutui lähtemään kotiin yöksi. Yöhoitaja otti vauvan yöksi hoitoon, jotta saisin nukkua sen yön rauhassa. Eihän sitä kyllä kovin malttanut nukkua, kun viestittelimme mieheni kanssa vielä useamman tunnin ja ihasteltiin kuvia vauvastamme. 💓

Sektiohaava lähti paranemaan hyvin ja pääsin jo seuraavana päivänä liikkeelle omin jaloin. Liike on lääke tässäkin tapauksessa, joten pyrin mahdollisimman paljon olemaan pystyssä ja liikkeellä heti seuraavana päivänä. Rajoitusten vuoksi kauas en kyllä päässyt, mutta kävelin osastoa edestakaisin useaan otteeseen päivän aikana. 😀 Lapsi syntyi perjantai-iltana ja maanantaina aamupäivästä pääsimme jo kotiin. 

Jälkeenpäin halusin kuitenkin vielä lääkärin kanssa jutella siitä, että miksi tässä kävi näin. Selvisi, että napanuora oli niin lyhyt, että sen takia lapsi ei päässyt synnytyskanavassa laskeutumaan tarpeeksi alas eikä siksi synnytys edennyt. Ja samaisesta syystä kai sitten aiheutui vauvalle hieman tukalaa oloa masussa. Onneksi tilanne saatiin nopeasti pelastettua, eikä kerennyt aiheutua mitään ongelmaa. Selvittiin siis vain säikähdyksellä. Leikkauskin sujui ongelmitta, eikä mitään kummallisempaa sen puolestakaan tullut. Mutta aivan äärimmilleen sain kyllä stressitasoni venytettyä, kun ei tiennyt, mitä tapahtuu ja mitä odotellaan. Seuraavan kerran synnytystoiveisiin aion kirjoittaa, että haluan tietää ihan tasan tarkkaan aivan joka asian, mitä tapahtuu.

Onneksi kuitenkin kaikki päättyi loppupeleissä hyvin. Eikä jäänyt (toivottavasti) mitään pelkoja tai ahdistavia ajatuksia synnytyksestä tai sektiosta. Lääkäri sanoi, että tämä lyhyt napanuora on harvinaisempi, mutta silti melko yleinen, mutta tuskin seuraavassa raskaudessa on samanlaista tilannetta. Joten uskoisin, että ei tarvitse seuraavassa synnytyksessä tätä edes pelätä. Alatiesynnytys on siis aivan täysin mahdollinen seuraavassa synnytyksessä. Toivoisin kokevani myös normaalin alatiesynnytyksen jossain vaiheessa.

Lantionpohjalihaksia aloitin treenaamaan noin kahden viikon kuluttua, jotta palautuminen olisi nopeampaa. Mitään sen kummempaa treeniä en ole vielä uskaltanut tehdä, mutta alkaa olla jo sellainen tunne, että vatsalihaksia tekisi mieli treenailla. Pidemmillä kävelylenkeillä alkaa tulla selkä kipeäksi, kun ei ole oikein vatsalihaksista tukea. Mutta nopeasti palauduin, ainakin uskoakseni, joten tästä on varmasti helppo jatkaa prosessia. 

💓💓💓

Kuinka päädyttiin kiireelliseen sektioon OSA 1

Synnytys ei sujunut aivan kuten olin kuvitellut. Tässä avaan hieman synnytyskokemustani. Tekstistä tulikin tosi pitkä, joten tein tästä kaksiosaisen. Tässä siis osa yksi:

Kaksi viikkoa ennen vauvan syntymää kävin siis ylimääräisessä ultrassa ja kokoarviossa. Siellä todettiin kaiken olevan hyvin ja lasketun päivän syntymäpainoksi arvioitiin noin neljä kiloa. Liikkeet tuntuivat hyvin ja isoimmat liikkeet näkyivät jopa päällepäin. Vauva oli kasvanut tasaisesti koko raskauden ajan ja raskaus edennyt normaaliin tapaan. Kaikki piti siis olla loistavasti.

Vajaa kaksi viikkoa tämän jälkeen tunsin, kun jotain lorahti housuihin. Soitin synnytysvastaanottoon ja he pyysivät käymään näytillä. Lähdimme mieheni kanssa yhdessä, mutta koronarajoitusten takia hän pääsi vain käytävälle odottelemaan. Pääsin tutkimushuoneeseen ja kätilö laittoi minut samantien käyrille makaamaan. Siinä tovin makoilin ja muutamia vauvan liikkeitäkin siinä bongasin. Sen jälkeen kätilö tarkisti tikkutestillä, josko se lorahtanut neste olisi ollut lapsivettä. Hän totesi kuitenkin, että sitä se ei todennäköisesti ollut, vaan saattoi olla vain nestemäistä valkovuotoa. Takaisin kotiin siis odottelemaan.

Sinä yönä tuli sitten paljon supistuksia, tosi laimeita ja pehmeitä, mutta säännöllisesti noin parin tunnin ajan. Ne kestivät noin 40 sekuntia ja niitä tuli noin parin minuutin välein. Ne eivät olleet millään tavalla siis kivuliaita, mutta sen verran kuitenkin tuntuivat, että ne huomasi helposti. Sitten ne kuitenkin loppuivat ja pääsin nukkumaan.

Seuraavana päivänä sitten havahduin siihen, että en ollut tuntenut koko päivän aikana vauvan liikkeitä kovinkaan paljoa. Aloinkin sitten tekemään liikelaskentaa. Ensimmäisen 15 minuutin aikana en tuntenut montaakaan liikettä, joten päätin kokeilla syömistä. Syömisen jälkeen yleensä masussa alkaa möyrimiset. Syötiin siinä rauhassa mieheni kanssa ja samalla kuulostelin liikkeitä. Vähäisiä edelleen. Kokeilin myös suklaata ja jäätelöä, sillä niiden jälkeen yleensä viimeistään on tullut reilumpia potkuja masussa. Mutta nyt ei tuntunut kuin ihan todella heikkoja liikkeitä.

Mietimme siinä mieheni kanssa, että onkohan tämä nyt vähän turhaa stressaamista, vastahan minä eilen olin käynyt käyrillä ja kaikki oli ok. No, soitin kuitenkin varalta taas synnärille. Sanoivat sieltä, että kannattaa tulla käymään kuitenkin, jotta lääkäri voi tarkistaa tilanteen. Samaan paikkaan sitten vaan takaisin, kuin eilenkin. Ajateltiin mieheni kanssa, että käyn vaan ihan nopeasti siellä pyörähtämässä, joten en tarvitse mukaan mitään muuta kuin puhelimen ja neuvolakortin. Heh, no eihän se ihan nopea pyörähdys sitten ollutkaan. 😀

Ensimmäisenä sitten taas pääsin käyrille makoilemaan. Noin parikymmentä minuuttia siinä makoilin ja kätilö tuli sitten huoneeseen takaisin. Sanoin, että en tuntenut kyllä kun ihan ehkä kaksi liikahdusta tänä aikana. Hoitaja sanoi huomanneensa myös, että vauvan syke oli erilainen kuin eilisen käyrillä. En tiedä tarkemmin, että oliko siis matalampi vai korkeampi syke, mutta erilainen tilanne kuitenkin. Sitten siirryin käytävälle odottamaan lääkäriä.

Miehelleni viestittelin samalla, että "pääsen kohta varmasti pois, käydään sitten kaupassa ja mennään kotiin saunaan." Sitten pääsin lääkärille ja hän alkoi heti ultralla katsomaan, että kaikki on kunnossa. Istukan virtaukset näytti olevan kunnossa ja vauva liikkui siellä ihan normaalisti. Jostain syystä en vain tuntenut liikeitä kovinkaan paljoa. Syyksi tähän paljastui lapsiveden vähyys. Lapsivettä olikin siis yhtäkkiä todella vähän, vaikka edellisenä päivänä tikkutestillä oli katsottu, että ei pitäisi lapsivettä tihkua. 😕

Samalla hän kokeili kohdunsuun tilanteen. Kohdunkaulaa oli vielä jäljellä pari senttiä ja auki olin vain niukasti sormenpäälle. Hän kuitenkin pyöritteli sormella kalvoja, josko se vaikka auttaisi synnytystä käynnistymään. Sitten hän sanoi, että koska en tunne liikkeitä ja koska lapsivettä oli huolestuttavan vähän, hän halusi minun jäävän osastolle yöksi. Illalla vielä otettaisiin uusi käyrä, pidempään tällä kertaa.

Miehelleni sitten laitoin viestiä, että tilanteet vähän muuttui ja joudunkin jäämään tänne. Hän oli aivan yhtä hämillään asiasta. Itselläni ei ollut mukana yhtään mitään muuta kuin puhelin, joten jotain vaatetta ja puhelimen laturin ainakin tarvitsisin. Mies toi minulle sitten illemmalla vielä tavaraa, jotta pärjäsin yön. Jos nyt olisi se sairaalakassi ollut pakattuna, niin olisipa ollut helppoa! Mutta kun ei ollut, niin siinä sitten koitin miehelleni kuvailla, että missäköhän minulla on mahdollisesti laturi ja kuulokkeet, mitkä alusvaatteet haluan, jne. 😀

Illemmalla sitten makoilin käyrillä ja samalla näin itse supistusten voimakkuuden laitteen näytöstä. Siinä vaiheessa tuntui taas samanlaisia supistuksia, kuin edellisenä yönä, eli hyvin laimeita supistuksia, mutta säännöllisesti. Huonekaverini kanssa ihmeteltiin kuinka hassua oli, että supistukset ei minulla kovinkaan paljoa tuntunut, vaikka lukema kävi näytössä yli viidessäkympissä. Kerkesin jo ajatella, että kylläpä tässä päästään helpolla.. VIRHE! 😀

Supistukset jatkuivat sitten säännöllisinä loppuillan, nyt hieman erilaisina. Kuuden minuutin välein tuli supistuksia ja ne olivat jo hieman kivuliaita. Vielä pärjäsi kuitenkin ilman kipulääkkeitä, mutta nukkumaan en pystynyt silmäystäkään koko yönä. Juuri, kun oli nukahtamassa, tuli supistus ja heräsin siihen. Myöhemmin supistukset voimistuivat ja kävin pyytämässä yöhoitajilta Panadolia. No eihän se mitään auttanut, joten ajattelin kokeilla suihkua. Se tavallaan hieman auttoi, mutta olisin halunnut silti päästä nukkumaan. Kysyin sitten, josko olisi olemassa jotain muuta kivunlievitystä tähän vaiheeseen. Sainkin sitten jotain toista kipulääkettä, mutta sitä ennen piti ottaa vielä käyrät. Nyt supistuksen intensiteetti kävi jossain kahdeksassakympissä. Ja ne kyllä jo tuntui!

Tens-laitteen sain käyttööni siinä aamusta. (En siis koko yön aikana nukkunut hetkeäkään.) Se laite tuntui jännältä. 😀 En osaa sanoa, auttoiko se niinkään, mutta ainakin hetkeksi huomio kiinnittyi muualle. Eli pointsit tälle laitteelle! Seuraavassakin synnytyksessä siis tämä käyttöön.

Kesken aamupalan tultiin hakemaan minua lääkärille. Pääsin huoneeseen ja nousin tutkimuspöydälle, kunnes jotain lorahti taas. Lääkäri teki tikkutestin heti ja totesi sen olevan lapsivettä. Siinä sitten katsottiin vielä ultralla ja lääkäri katsoi kohdunsuun tilanteen. Kaula oli aikalailla hävinnyt ja auki olin noin kaksi senttiä. Siinä sitten mietimme, että miten edetään. Synnytyssaleissa oli kuulemma ruuhkaa eikä sinne päässyt. Siellä olisi saanut parempaa kivunlievitystä, muun muassa epiduraalia ja ilokaasua. Mutta täytyi pärjätä niillä, mitä oli. Miehenikään ei koronarajoitusten vuoksi päässyt osastolle, joten itku oli herkässä myös sen takia, väsymyksestä puhumattakaan. 

Kävelin takaisin huoneeseeni ja hoitaja tuli laittamaan minut taas käyrille makaamaan. Veden menon jälkeen supistukset olivat jo todella kivuliaita ja siinä käyrillä kyljellään maatessani ne tuntuivat vaan pahemmilta koko ajan. Kivut olivat niin kovat, että purskahdin itkuun käyrillä maatessani. Pyysin hoitajan paikalle, kun en pystynyt siinä kyljelläni enää makoilemaan. Hoitaja sanoikin sitten heti, että "nyt lähdetään saliin, oli siellä tilaa tai ei". Hän kärräsi pyörätuolin siihen, mutta koin, että istuminen ei ainakaan kipuja yhtään auta, joten halusin kävellä. Paljon helpompi oli kyllä supistuksia siinä seisten ja kävellen sietää, kuin istuen. Supistusten väli oli tässä vaiheessa ehkä noin minuutin. Missään vaiheessa ei siis kunnolla ehtinyt rentouttamaan kroppaa, joten pian alkoi sitten tärinä. Mutta sain soittaa mieheni tueksi onneksi siinä vaiheessa.

Tästä eteenpäin alkoi sitten kunnon supistukset ja sitten ei enää hymyilyttänyt. 😀 Jatkan tästä seuraavassa tekstissä huomenna.

Piiiitkästä aikaa uutta blogitekstiä 😊

Meni vähän höpöksi tämä mun blogin kirjoitus tuossa raskausaikana. 😅 Oli niin paljon muuttujia elämän jokaisella osa-alueella, että ei vaan kertakaikkiaan riittänyt aika ja motivaatio enää blogin kirjoittamiseen. 😞 Mutta nyt on asiat paremmin kuin hyvin ja yritän taas ottaa uusiksi tämän blogin kirjoituksen.

Tärkein tiedote ensin! Vauva on nyt maailmassa ja on nyt reilun viiden viikon ikäinen! Kaunis tyttö. 💓 Synnytys ei tietenkään edennyt kuten olisin toivonut ja loppujen lopuksi päädyttiin kiireelliseen sektioon. Mutta pääasia, että kaikki on nyt hyvin ja vauva ja äiti voi hyvin (isi myös 😊). Seuraavan tekstin voisin kertoa synnytyksestä sitten, mutta tähän tekstiin nyt kerron kuitenkin kuulumisia ja hieman raskauden kulusta. 😊

Eli viimeksi kerroin siis siitä sokerirasituskokeesta, joka meni täysin penkin alle. Kävin sitten myöhemmin vielä uudestaan tekemässä sen, ja oikeastaan vielä kolmannenkin kerran.  😅 Ne molemmat sain onnistuneesti hoidettua, vaikkakin olo oli kamala myös silloin. Koko raskausaikana pelkkä nälän tunne oli erittäin kamala, ja tuli huono olo sen takia aivan raskauden loppuun asti. 😕 Mutta sokerirasituksissa ei ilmennyt raskausdiabetestä.

Myöhemmin (muistaakseni rv 32 tai jotain) kävin vielä siis kolmannen kerran sokerirasituksessa. Neuvolassa sf-mitta kulki pääsääntöisesti koko raskausajan yläkäyrillä ja hieman sen yläpuolella, mutta siinä viikon 29 tuntumassa (muistaakseni) sitten mitta pompsahtikin reilusti yläkäyrän yläpuolelle. Samalla myös painoni oli noussut parin viikon aikana reilu kilon per viikko. Siihen asti painonnousu oli erittäin vähäistä, noin 200g/vko. Mitään raskausdiabetekseen viittaavaa oiretta ei kuitenkaan ollut, mutta kävin silti varalta uudestaan sokerirasituksessa. Edelleenkin arvot olivat viitearvojen sisällä, joten sf-mitan äkillinen nousu todettiin vain vauvan kasvupyrähdykseksi. Varalta sain kuitenkin vielä ajan ylimääräiseen ultraan ja painoarvioon.

Seuraavalla neuvolalääkärikäynnillä sf-mitta oli kuitenkin paljon vähemmän, kuin tämä viimeksi mitattu, joten ehkä kyseessä oli kuitenkin vain mittausvirhe. 😅 Ultrassa sitten katsottiin, että kaikki on hyvin ja painoarvioksi lasketulle päivälle annettiin noin nelisen kiloa. Lapsivettäkin oli sopivasti ja muutenkin kaikki oli hyvin. 

Loppuraskaus sujui muutenkin melko hyvin. Ei ollut isompia selkäkipuja, turvotuksia tai muutakaan häiritsevää. Verestä mitattu ferritiiniarvo kävi kuitenkin todella matalalla loppuraskauden aikana. Arvoksi mitattiin 7,1. Viitearvot Terveystalon nettisivun mukaan on naisilla 10-150µg/l (https://omaterveys.terveystalo.com/OmaTerveys/artikkelit-ja-blogit/Artikkelit/ferritiini-ja-raudanpuute/). Lääkäri määräsi rautakuurille ja heti kunnon annostuksella, kaksi tablettia päivässä. Onneksi mitään isompia vatsaoireita ei sen puolesta tullut kuitenkaan. 

Matala ferritiiniarvo aiheutti minulle voimattomuutta ja heikotusta. Töissä ollessani (seisomatyö siis) saattoi jo tunnin seisomisen jälkeen tuntua voimattomuutta ja heikotusta. Tämän takia jäin sitten sairauslomalle loppuajaksi, noin kuukausi ennen äitiyslomalle jääntiä. Tämä heikotus ja voimattomuus kesti kuitenkin ihan loppuun asti ja vasta nyt alkaa olo tuntumaan lähestulkoon normaalilta. Neuvolassa seurattiin vain hemoglobiiniarvoja, mutta ne eivät minulla menneet viitearvojen alapuolelle missää vaiheessa. Ferritiiniarvojen mittaaminen tuli puheeksi vasta käytyäni yksityisellä lääkärillä useampaan otteeseen oireideni takia. Mutta onneksi selvisi, ja opimpahan, että seuraavassa raskaudessa aion syödä rautaa joka tapauksessa, vaikka neuvolan mittauksissa hemoglobiini olisikin normaali.

Kerkesin siis noin kaksi kuukautta olemaan kotosalla ennen vauvan syntymää. Mies kävi tietenkin töissä, joten olin aikalailla yksin illat. Siivoilin, järjestelin kaappeja, siivoilin hieman lisää, kuurasin kylpyhuoneen katosta lattiaan, itseasiassa koko kämpän katosta lattiaan, pesin vauvan vaatteet ja lelut, järjestelin ne laatikkoon ja sitten järjestelin ne laatikot uudestaan, siivoilin ja järjestelin kaappeja hieman lisää, ja sitä rataa. Päivittäin itkeskelin miehelleni tylsää elämääni. "Syntyispä tää vauva jo, kun mulla on tylsää!" 😅

Mutta voin hyvällä omalla tunnolla sanoa, että kaikki oli aikalailla valmiina. PAITSI SE SAIRAALAKASSI!!! "No minä nyt vaan ihan nopeasti käyn näytillä tuolla synnärillä liikehälyn takia, mutta ei tässä mitään hätää ole eikä tämä kuitenkaan synny vielä moneen viikkoon, niin ei kai sitä kassia tarvi vielä pakata." Little did I know. Vauva syntyi sitten tasan rv39+0, eli tasan viikko ennen laskettua aikaa. Mutta onneksi kävimme ajoissa ostamassa sairaalakassiin herkut valmiiksi! Sentään jotain. 😅

Nyt on ollut kovasti uuden elämän opettelua lapsen kanssa. Uskomatonta, miten jokin niin pieni ihminen voikaan olla niin rakas jo aivan syntymästä lähtien. 💓 Tai oikeastaan jo paljon ennen syntymää. Ne ihanat potkut ja möyryämiset masussa, jotka alkoi rv 20, ne pienet hikat vauvalla jo masussa.. 💓 Niitä tulee ikävä, vaikkakaan ne ei aina niin kivalta tuntunutkaan. Ja myös se vauvamasu, mitä kauhulla odotin, että kuinkahan iso siitä tulee. (Jäi onneksi sopivan kokoiseksi.) Ja se hyvä syy syödä ihan koko ajan. 😁 En malta odottaa, että voin kokea sen uudestaan. 😊 Tässä vielä masukuva rv 37+0, eli tasan kaksi viikkoa ennen vauvan syntymää. Tämän isommaksi ei masu kasvanut, minusta tämä oli juuri sopiva. 😊

Mutta loppujen lopuksi siis nyt on kaikki hyvin ja meillä tuhisee täällä terve tyttövauva. Nimi hänelle on jo valmiina, mutta ristiäisistä ei ole vielä tietoa alkuunkaan. Tämän koronavirustilanteen takia kun on kokoontumisrajoituksia, niin voi olla haasteellista järjestää oikeita ristiäisiä. Haluaisin kuitenkin sellaiset juhlat, joissa voisi olla vieraita paikalla ihan livenä, eikä vaan videopuhelun kautta tai vastaavaa. Mutta toivotaan, että tilanne rauhoittuu siihen mennessä. Nyt kömmin naperon viereen nukkumaan, kun hän lopultakin malttoi nukahtaa. 😊