Synnytys ei sujunut aivan kuten olin kuvitellut. Tässä avaan hieman synnytyskokemustani. Tekstistä tulikin tosi pitkä, joten tein tästä kaksiosaisen. Tässä siis osa yksi:
Kaksi viikkoa ennen vauvan syntymää kävin siis ylimääräisessä ultrassa ja kokoarviossa. Siellä todettiin kaiken olevan hyvin ja lasketun päivän syntymäpainoksi arvioitiin noin neljä kiloa. Liikkeet tuntuivat hyvin ja isoimmat liikkeet näkyivät jopa päällepäin. Vauva oli kasvanut tasaisesti koko raskauden ajan ja raskaus edennyt normaaliin tapaan. Kaikki piti siis olla loistavasti.
Vajaa kaksi viikkoa tämän jälkeen tunsin, kun jotain lorahti housuihin. Soitin synnytysvastaanottoon ja he pyysivät käymään näytillä. Lähdimme mieheni kanssa yhdessä, mutta koronarajoitusten takia hän pääsi vain käytävälle odottelemaan. Pääsin tutkimushuoneeseen ja kätilö laittoi minut samantien käyrille makaamaan. Siinä tovin makoilin ja muutamia vauvan liikkeitäkin siinä bongasin. Sen jälkeen kätilö tarkisti tikkutestillä, josko se lorahtanut neste olisi ollut lapsivettä. Hän totesi kuitenkin, että sitä se ei todennäköisesti ollut, vaan saattoi olla vain nestemäistä valkovuotoa. Takaisin kotiin siis odottelemaan.
Sinä yönä tuli sitten paljon supistuksia, tosi laimeita ja pehmeitä, mutta säännöllisesti noin parin tunnin ajan. Ne kestivät noin 40 sekuntia ja niitä tuli noin parin minuutin välein. Ne eivät olleet millään tavalla siis kivuliaita, mutta sen verran kuitenkin tuntuivat, että ne huomasi helposti. Sitten ne kuitenkin loppuivat ja pääsin nukkumaan.
Seuraavana päivänä sitten havahduin siihen, että en ollut tuntenut koko päivän aikana vauvan liikkeitä kovinkaan paljoa. Aloinkin sitten tekemään liikelaskentaa. Ensimmäisen 15 minuutin aikana en tuntenut montaakaan liikettä, joten päätin kokeilla syömistä. Syömisen jälkeen yleensä masussa alkaa möyrimiset. Syötiin siinä rauhassa mieheni kanssa ja samalla kuulostelin liikkeitä. Vähäisiä edelleen. Kokeilin myös suklaata ja jäätelöä, sillä niiden jälkeen yleensä viimeistään on tullut reilumpia potkuja masussa. Mutta nyt ei tuntunut kuin ihan todella heikkoja liikkeitä.
Mietimme siinä mieheni kanssa, että onkohan tämä nyt vähän turhaa stressaamista, vastahan minä eilen olin käynyt käyrillä ja kaikki oli ok. No, soitin kuitenkin varalta taas synnärille. Sanoivat sieltä, että kannattaa tulla käymään kuitenkin, jotta lääkäri voi tarkistaa tilanteen. Samaan paikkaan sitten vaan takaisin, kuin eilenkin. Ajateltiin mieheni kanssa, että käyn vaan ihan nopeasti siellä pyörähtämässä, joten en tarvitse mukaan mitään muuta kuin puhelimen ja neuvolakortin. Heh, no eihän se ihan nopea pyörähdys sitten ollutkaan. 😀
Ensimmäisenä sitten taas pääsin käyrille makoilemaan. Noin parikymmentä minuuttia siinä makoilin ja kätilö tuli sitten huoneeseen takaisin. Sanoin, että en tuntenut kyllä kun ihan ehkä kaksi liikahdusta tänä aikana. Hoitaja sanoi huomanneensa myös, että vauvan syke oli erilainen kuin eilisen käyrillä. En tiedä tarkemmin, että oliko siis matalampi vai korkeampi syke, mutta erilainen tilanne kuitenkin. Sitten siirryin käytävälle odottamaan lääkäriä.
Miehelleni viestittelin samalla, että "pääsen kohta varmasti pois, käydään sitten kaupassa ja mennään kotiin saunaan." Sitten pääsin lääkärille ja hän alkoi heti ultralla katsomaan, että kaikki on kunnossa. Istukan virtaukset näytti olevan kunnossa ja vauva liikkui siellä ihan normaalisti. Jostain syystä en vain tuntenut liikeitä kovinkaan paljoa. Syyksi tähän paljastui lapsiveden vähyys. Lapsivettä olikin siis yhtäkkiä todella vähän, vaikka edellisenä päivänä tikkutestillä oli katsottu, että ei pitäisi lapsivettä tihkua. 😕
Samalla hän kokeili kohdunsuun tilanteen. Kohdunkaulaa oli vielä jäljellä pari senttiä ja auki olin vain niukasti sormenpäälle. Hän kuitenkin pyöritteli sormella kalvoja, josko se vaikka auttaisi synnytystä käynnistymään. Sitten hän sanoi, että koska en tunne liikkeitä ja koska lapsivettä oli huolestuttavan vähän, hän halusi minun jäävän osastolle yöksi. Illalla vielä otettaisiin uusi käyrä, pidempään tällä kertaa.
Miehelleni sitten laitoin viestiä, että tilanteet vähän muuttui ja joudunkin jäämään tänne. Hän oli aivan yhtä hämillään asiasta. Itselläni ei ollut mukana yhtään mitään muuta kuin puhelin, joten jotain vaatetta ja puhelimen laturin ainakin tarvitsisin. Mies toi minulle sitten illemmalla vielä tavaraa, jotta pärjäsin yön. Jos nyt olisi se sairaalakassi ollut pakattuna, niin olisipa ollut helppoa! Mutta kun ei ollut, niin siinä sitten koitin miehelleni kuvailla, että missäköhän minulla on mahdollisesti laturi ja kuulokkeet, mitkä alusvaatteet haluan, jne. 😀
Illemmalla sitten makoilin käyrillä ja samalla näin itse supistusten voimakkuuden laitteen näytöstä. Siinä vaiheessa tuntui taas samanlaisia supistuksia, kuin edellisenä yönä, eli hyvin laimeita supistuksia, mutta säännöllisesti. Huonekaverini kanssa ihmeteltiin kuinka hassua oli, että supistukset ei minulla kovinkaan paljoa tuntunut, vaikka lukema kävi näytössä yli viidessäkympissä. Kerkesin jo ajatella, että kylläpä tässä päästään helpolla.. VIRHE! 😀
Supistukset jatkuivat sitten säännöllisinä loppuillan, nyt hieman erilaisina. Kuuden minuutin välein tuli supistuksia ja ne olivat jo hieman kivuliaita. Vielä pärjäsi kuitenkin ilman kipulääkkeitä, mutta nukkumaan en pystynyt silmäystäkään koko yönä. Juuri, kun oli nukahtamassa, tuli supistus ja heräsin siihen. Myöhemmin supistukset voimistuivat ja kävin pyytämässä yöhoitajilta Panadolia. No eihän se mitään auttanut, joten ajattelin kokeilla suihkua. Se tavallaan hieman auttoi, mutta olisin halunnut silti päästä nukkumaan. Kysyin sitten, josko olisi olemassa jotain muuta kivunlievitystä tähän vaiheeseen. Sainkin sitten jotain toista kipulääkettä, mutta sitä ennen piti ottaa vielä käyrät. Nyt supistuksen intensiteetti kävi jossain kahdeksassakympissä. Ja ne kyllä jo tuntui!
Tens-laitteen sain käyttööni siinä aamusta. (En siis koko yön aikana nukkunut hetkeäkään.) Se laite tuntui jännältä. 😀 En osaa sanoa, auttoiko se niinkään, mutta ainakin hetkeksi huomio kiinnittyi muualle. Eli pointsit tälle laitteelle! Seuraavassakin synnytyksessä siis tämä käyttöön.
Kesken aamupalan tultiin hakemaan minua lääkärille. Pääsin huoneeseen ja nousin tutkimuspöydälle, kunnes jotain lorahti taas. Lääkäri teki tikkutestin heti ja totesi sen olevan lapsivettä. Siinä sitten katsottiin vielä ultralla ja lääkäri katsoi kohdunsuun tilanteen. Kaula oli aikalailla hävinnyt ja auki olin noin kaksi senttiä. Siinä sitten mietimme, että miten edetään. Synnytyssaleissa oli kuulemma ruuhkaa eikä sinne päässyt. Siellä olisi saanut parempaa kivunlievitystä, muun muassa epiduraalia ja ilokaasua. Mutta täytyi pärjätä niillä, mitä oli. Miehenikään ei koronarajoitusten vuoksi päässyt osastolle, joten itku oli herkässä myös sen takia, väsymyksestä puhumattakaan.
Kävelin takaisin huoneeseeni ja hoitaja tuli laittamaan minut taas käyrille makaamaan. Veden menon jälkeen supistukset olivat jo todella kivuliaita ja siinä käyrillä kyljellään maatessani ne tuntuivat vaan pahemmilta koko ajan. Kivut olivat niin kovat, että purskahdin itkuun käyrillä maatessani. Pyysin hoitajan paikalle, kun en pystynyt siinä kyljelläni enää makoilemaan. Hoitaja sanoikin sitten heti, että "nyt lähdetään saliin, oli siellä tilaa tai ei". Hän kärräsi pyörätuolin siihen, mutta koin, että istuminen ei ainakaan kipuja yhtään auta, joten halusin kävellä. Paljon helpompi oli kyllä supistuksia siinä seisten ja kävellen sietää, kuin istuen. Supistusten väli oli tässä vaiheessa ehkä noin minuutin. Missään vaiheessa ei siis kunnolla ehtinyt rentouttamaan kroppaa, joten pian alkoi sitten tärinä. Mutta sain soittaa mieheni tueksi onneksi siinä vaiheessa.
Tästä eteenpäin alkoi sitten kunnon supistukset ja sitten ei enää hymyilyttänyt. 😀 Jatkan tästä seuraavassa tekstissä huomenna.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti