Sokerirasitus

Ekassa neuvolassa ikäni ja painoindeksini takia suositeltiin käymään sokerirasituksessa viikoilla 12-16. Hektisen elämäntilanteen ja työni takia en kuitenkaan tuohon aikaan päässyt mitenkään irtaantumaan. Neuvolasta sanoivatkin, että ei hätää, menet kun ehdit. Nyt lopulta rv18 pääsin käymään. Huoh.........

Ensinnäkin se paasto. 12h pitää paastota ennen testiä. Tässä vaiheessa, vaikkakin raskauspahoinvointi on hellittänyt jo kokonaan, siltikin aina nälän iskiessä tulee myös huono olo ja mahdollisesti pitää myös käydä oksentamassa edelleen. Tätä jännitin ja pelkäsin ihan koko ajan, että miten tulen selviämään tästä.

Edellisenä iltana olin iltavuorossa töissä ja syöminen piti lopettaa viimeistään klo 19. Monta, monta tuntia vielä töitä jäljellä, eikä saanut syödä enää mitään. Voin kertoa, oli ehkä elämäni rankin iltavuoro, tämänhetkinen tilani huomioon ottaen. 😖 Jo ennen kuin työvuoroni edes päättyi, nälkä oli jo aivan kamala. Kotona sitten yölläkin heräsin pariin otteeseen siihen, että nälkä oli aivan järkyttävä ja siitä seurasi tietenkin myös pahoinvointi. Onneksi en joutunut nousemaan oksentamaan kuitenkaan.

Aamulla mieheni onneksi lähti mukaan labraan istumaan. Hän huomasi minusta kyllä koko ajan, että tilanteesta en kyllä nauti ollenkaan. Hoitaja mittasi aluksi paastoarvon, joka oli hyvä. Sitten voitiin aloittaa testaus. Verinäytteen hän otti myös heti, ja antoi sitten tämän sokerilitkun juotavaksi. Se ei ollut ollenkaan niin pahaa, kun mitä olin saanut ymmärtää muiden puheista. Maistui ehkä jonkin verran vadelman makuiselle Trip-mehulle. Toki sokeria siinä oli varmaan triplat. 😃 Kaksi mukillista piti juoda ja viisi minuuttia oli aikaa. No, siinä nälissäni sain kuitenkin litkun juotua eikä sen puoleen ollut ongelmia. 

Sitten siirryin käytävälle mieheni kanssa odottelemaan. Hoitaja kävi kerran kysymässä oloani ja sanoi, että valitettavasti hän joutuu antamaan ainoan heillä käytössä olevan sängyn jollekkin toiselle, että koitappa pärjätä. No, mikäs siinä sitten. Meni aikalailla tasan tunti, ja tuli aivan järkyttävä olo. Olisi niin pitänyt päästä makoilemaan, mutta koska sänkyä ei ollut, niin oksennus nousi kurkkuun ja oli pakko juosta vessaan. Yritin kaikin mahdollisin keinoin pitää kaiken sisälläni ja olla oksentamatta. Makoilin labran vessan lattialla ja yritin hengitellä rauhallisesti. Nousin istumaan lattialle, josko helpottaisi, mutta mikään ei auttanut ja se kaikki litku vaan tuli ulos.

Se testi olikin sitten siinä. Ärsyttää maailman eniten, kun meni koko paastoaminen hukkaan ja miehenikin aikaa kulutin sillä, kun pyysin sen mukaani. Siltikin meni penkin alle koko testaus ja mitään tuloksia ei saatu mistään. Ärsyttää niin paljon!!! 😕

Aion kyllä neuvolassa kysyä parin viikon päästä, että onko tämä ihan pakollista tehdä. En vaan ymmärrä, miten tässä tilassa on tarkoitus selvitä syömättä niin kauan. Ja vieläpä oksentamatta. 😖 Toivoin, että jos tämä täytyy vielä tehdä uudestaan, niin voisin tehdä sen vaan reilusti myöhemmin. Siten, että pystyisi jo jollain asteella selviämään syömättä hetken aikaa ilman, että tulee pahoinvointia nälän seurauksena. 

Mutta oli kyllä elämäni kamalin kokemus. Hassua sinänsä, kun hektisen työni takia olen oppinut siihen, että aina on nälkä, kun ei vaan ehdi syömään. On vedetty ennenkin 12h päiviä helposti syömättä. Mutta nyt tämä raskaus on vaan vienyt kaiken nälänsietokyvyn minulta. 😖

En tiedä, olisiko asiaa auttanut, jos olisi vaan päässyt makoilemaan heti. Seuraavan kerran, jos joudun tämän uudestaan tekemään, aion kyllä sanoa heti, että sänky kiitos tai en ryhdy tähän ollenkaan. 

Hellyyttävää oli kuitenkin, kun oksentamisen jälkeen lähdin heti etsimään hoitajaa ja kertomaan oksentamisestani ja sillä välin tämä sänkyä tarvinnut potilas oli mieheltäni kysellyt, että "Olisiko vaimosi tarvinnut tätä sänkyä? " Mieheni oli siihen vain todennut, että olisi varmaan joo, mutta eipä taida enää auttaa asiaa. Tämä potilas oli sitten kertonut, että hänen kohdallaan oli auttanut se, että oli heti päässyt makoilemaan litkun juomisen jälkeen. Voi kun olisi ollut useampi sänky siellä, niin ei tarvisi tätä enää miettiä.  😖 

Mutta turhapa tästä on enää ärsyyntyä. Jos se täytyy tehdä uudestaan, niin sitten varmaan täytyy. Koitan saada sen sitten siten, että ei tarvisi olla iltavuorossa töissä, vaan voisin rauhassa mennä ajoissa nukkumaan, niin ehkä nälkä ei ehtisi tulla niin pahasti esille. Jos jollain on tähän jotain vinkkiä, että miten tästä selviää kun ei saa tämän rasituskokeen aikana edes vettä juoda, niin ottaisin mielelläni vihjeet vastaan. 😊

Ultraa ja seulontatuloksia

Käytiin nt-ultrassa viikolla 12+5. Aluksi jännitti ihan hirveästi, että mahtaakohan pieni olla enää edes hengissä, kun ei minulla painokaan ole noussut yhtään. Hoidimme pari muutakin asiaa siinä samalla ennen ultraan menemistä, joten olimme paikalla hyvissä ajoin. Onneksi olimmekin, koska emme olleet aiemmin käyneet, niin piti hieman paikkaa etsiä. Miehellä meinasikin jo mennä hermot minun Googlemaps-ohjeisiin, kun kartanlukutaitoni ei ole parhaimmasta päästä. 😂🙈

Löydettiin kuitenkin perille. Puolisen tuntia jouduttiin odottelemaan ja kerkesin siinä välissä jo panikoimaan kaiken mahdollisen. "Entä jos se ei olekkaan elossa? Tai jos sillä onkin kolme kättä ja viisi jalkaa? Tai jos niskaturvotusta onkin liian paljon?" Mies yritti vähän toki rauhoitella, mutta luulempa, että sain myös hänet siinä tilanteessa hieman stressaantumaan. 😂🙈

Lopulta päästiin vastaanotolle. Hetimiten sitten sainkin mennä tutkimuspöydälle makoilemaan ja alettiin tutkimaan. Mieheni tarttui minua kädestä kiinni. Varmaan häntäkin jännitti. 💕 Kätilö (en ole varma kyllä hänen ammattinimikkeestään, ei tainnut tulla puheeksi edes) sanoi, että hän ensin itse hieman tarkkailee ja mittailee ja säätää laitteitaan, ennen kuin puhuu mitään. Hyvin nopeasti hän sittten alkoikin esittelemään meille pienokaistamme.

Ensin hän onnitteli erittäin eläväisestä sikiöstämme. Se tunne, kun hän näytti, missä on kädet ja jalat ja kaikki. Ja kun nähtiin, kun pienokainen siellä heilutteli käsiä ja jalkojaan. Hän huiskutti sieltä meille. 💕 Käsiä ja jalkoja löytyi kaksi kappaletta, pääkin oli tallessa ja aivojen molemmat puoliskot sieltä oli myös tunnnistettavissa. Luiden alut näkyi selkeästi ja kaikki näytti olevan normaalisti. Sykettäkin kuunneltiin, 150 oli lukema ja normaali kuulemma sekin. Napero heilui siellä kovasti ja sitten hetken päästä hän sinne väsähti. Saimme hyvän kuvan siinä vaiheessa hänestä. 

Kaikki vaikutti siis olevan oikein hyvin. Toivottavasti myöhemminkään ei paljastu mitään huolestuttavaa. Sukupuolta ei kuulemma kovin hyvin pystynyt veikkailemaan, mutta kätilö sanoi, että hyvin pienen pienen pieni mahdollisuus on jotain päätellä ja mahdollisesti voisi olla tyttö. Mutta varmaksi ei voinut millään tavalla sanoa, kun niin kovasti hän siellä heilui ja kikkaili. Nyt ollaan miehen kanssa väitelty siitä, kumpi se nyt todellisuudessa voisi olla. Mies väittää edelleen tehneensä pojan, mutta jotenkin tämä pahoinvointi ja kaikki muu mielestäni viittaisi tyttöön. Mutta ehkä sitten rakenneultrassa saataisiin paremmin selville. Vaikkakaan sillä ei ole merkitystä, ihan kumpi tahansa niin hän on kyllä niin tervetullut ja toivottu. 💕

Kätilö laskeskeli myös mahdolliset riskilukemat kahdelle eniten esiintyvälle kromosomipoikkeavuudelle ja erittäin pienet todennäköisyydet oli. Senkin puolesta kaikki pitäisi olla ihan hyvin. Niskaturvotuskin oli normaali. 😊

Aika tuntuu menevän nyt todella nopeasti. Tällä hetkellä on menneillään jo rv18, huomenna vaihtuu jo rv19. Ihan kohta siis puoliväli!!! Eikä olla kyllä vielä kaikille edes kerrottu raskaudesta. Läheisimmät ihmiset tietävät, mutta esimerkiksi omalla työpaikallani vain muutama työkaveri tietää. Vielä ei jostain syystä ole uskaltanut kertoa kaikille. En kyllä oikein edes tiedä, mitä pelkään siinä kertomisessa, mutta ei vain jotenkin ole vielä halunnut kertoa. 

Edelleenkin joka kerta, kun jollekkin uudelle ihmiselle asiasta kertoo, meinaan pillahtaa itkuun onnesta ja siitä onnitteluiden määrästä. 🙈 Tänään olisi tarkoitus mahdollisesti käydä vielä miehen isälle kertomassa, kun ei olla vieläkään ehditty hänelle asiasta mainitsemaan. 😄 Hyvähän se on jo tässä melkein puolivälissä käydä kertomassa, eipähän olla liian ajoissa. 😄

Yritän nyt vähän skarpata tämän kirjoittelun kanssa, että ei menisi ihan koko raskausaika ohi ilman, että ehdin tänne mitään laittamaan. 😄 On vain ollut nyt niin paljon hässäkkää töissä ja elämässä muutoinkin, että tuntuu niin kaukaiselta ajatukselta edes yrittää ehtiä hetkeksi koneen ääreen kirjoittelemaan. Mutta yritän nyt ihan tosissani! 😄