sunnuntai 4. heinäkuuta 2021

Harrastuksia ja tekemistä vauvan kanssa

Itse olen kiinnostunut ihmisen kokonaisvaltaisesta hyvinvoinnista ja liikunnasta. Mieheni on myös samoilla linjoilla ja harrastetaankin paljon yhdessä kaikenlaista. Toki nyt vauvan myötä jäänyt liikunnat sun muut paljon vähemmälle, kun ei oikein meinaa aika riittää. Mutta aina silloin tällöin ehditään yhdessä vaunulenkille, rullaluistelemaan, salille, koirien kanssa käydä koirapuistossa tai uimassa, tai milloin mitäkin sillä hetkellä tekee mieli tehdä.

Halutaan (ja uskotaan), että lapsestamme tulee myös samanlainen menijä kuin meistä. Siksi otetaankin vauva mukaan jo heti alusta asti kaikkiin tekemisiimme. Muun muassa rullaluistelu kuuluu kesän ehdottomiin suosikkiharrastuksiin. Vaunujen kanssa rullaluistelu oli aivan mahtavaa, kun naperokin selkeästi nautti vauhdin hurmasta! (Ei me kovin lujaa uskallettu mennä kuitenkaan, mutta sellainen rauhallinen lenkki tehtiin. )

Pyrin aina päivän aikana jumppailemaan vauvan kanssa ja harjoittelemaan milloin mitäkin. Muun muassa pään kannattelua, vatsalleen pyörähtämistä ja vatsallaan hengailua, tarttumisotetta, kielellä päristelyä, ja etenkin höpöttelyä. Tällä hetkellä teemana on tarttumisotteen ja käsien käyttämisen harjoittelu. Pyrin löytämään erimuotoisia, eripainoisia ja erituntoisia esineitä, joihin vauva voi tarttua. Suurin osa esineistä tällä hetkellä päätyy suuhun, joten täytyy olla tarkkana, mihin vauvan antaa tarttua. 😀 Suuhun on jo päätynyt perinteisesti äidin hiukset ja myös hupparin kiristysnauha. Mutta myös tuttipullon neiti osaa viedä suuhunsa ja pitää sitä aivan itse. Tärkeimmät asiat on opeteltava ensimmäisenä. 😂

Tämä kuvan helistin on ehkä meidän lemppari. Siihen oli kohtalaisen helppo tarttua jo heti aluksi. Nyt hän on opetellut heiluttamaan sitä oikein raivolla edestakaisin. Muutaman kerran on lelu jopa lentänyt kaaressa, kun neiti vähän turhan innokkaasti heiluttelee. 😂

Tutista on myös helppo tarttua kiinni. Kuinka ylpeä äiti olinkaan, kun videopuhelua mummun kanssa puhuttiin ja neiti vain sujuvasti otti tutin pois suustaan, höpötteli hetken ja laittoi tutin takaisin suuhunsa. 😂 Niin ihana ja fiksu napero! 💗

Värikäs pehmopalikka on myös pikkumurun suosiossa. Vaikka palikka onkin iso (vauvan pään kokoinen 😂), hän saa sen silti hienosti vietyä omin käsin suuhunsa. Varpaatkin on jo löytynyt, mutta ne ei vielä ole suuhun asti päätynyt.

Kovasti harjoittelemme jo kääntymistä. Aivan omin avuin ei muru vielä ihan pääse masulleen kääntymään, mutta kyljelleen hän pyörähtää itse ja siitäkin eteenpäin kovasti yrittää kyllä. Hieman autan kädellä, jolloin hän pääsee pyörähtämään masulleen. Usein hän kyllä vähän hermostuu siitä hetkellisesti. Hänestä taitaa tulla niitä MINÄITSE-tyttöjä jo hyvinkin varhain. 😀 Masulta selälleen hän on onnistuneesti muutamaan otteeseen jo kääntynyt itse. Liekö tarkoituksellista, mutta silti. 😂

Höpöttely ja hymyily kuuluu meidän joka päiväisiin tekemisiin vauvan kanssa. Päivittäin aamu aloitetaan sillä, että hymyillään toisillemme sängyssä. Siitä sitten aamutoimille, ja samalla höpötellään niitä näitä. Se on parasta, kun mini tuijottaa suoraan silmiin ja tohkeissaan höpöttelee jotain. 💗

Vaunulenkit on parhaita. Pääsee itsekin kodin ulkopuolelle ja voi uppoutua omiin ajatuksiin, kun vauva nukahtaa. Välillä kuuntelen musiikkia kuuloke toisella korvalla, välillä soitan maratoonipuheluita siskolleni, välillä vain nautin kesästä.

Rakastan lukea satuja ääneen. Vauvalle lukeminen on parasta, etenkin silloin kun ollaan vauvan kanssa kahdestaan. Voin heittäytyä rooleihin aivan täysillä. Ja myös laulaminen kuuluu päivittäisiin toimiimme. Lauleskelen niitä näitä. Lempparilaulu tuntuu olevan "lallalalalaaalöllöllölölööö". Vauvaraukka! 😂

Matkustelu myös kuului meidän harrastuksiin jo ennen vauvaa. Siitä olemme pitäneet kiinni. Ensimmäisen reissun jälkeen ollaan ehditty käymään jo myös eläinpuistossa ja tapaamassa isomummia noin sadan kilometrin päässä, sekä mökillä. Uusi reissu on jo tiedossa, kylpylälomailua tällä kertaa. 😊

Jääkiekon MM-kisat kun oli ja meni ja mieheni niitä kovasti seuraili, myös napero alkoi kiinnostumaan televisiosta. Haluamme uskotella itsellemme, että hänestä tulee jääkiekkoilija, kun jääkiekko niin kovasti kiinnostaa, mutta ehkä kyseessä taitaa kuitenkin tässä vaiheessa vielä olla ihan vain se liikkuva kuva ylipäätään.  😂 Eli toisinsanoen, naperon kanssa välillä katsomme televisiota. Joskus imetän vauvaa sohvalla ja samalla itse katson televisiota. Vauva välillä saattaa kesken syömisen kääntyä katsomaan telkkaria.  Olen joutunut joskus ihan sulkemaan telkkarin, jotta hän malttaa syödä rauhassa. 😂 Söpö napero. 

Koen myös, että olen alkanut harrastamaan valokuvausta nyt vauvan tullessa taloon. Tuntuu, että koko ajan olen ottamassa kuvia milloin mistäkin vauvan tekemisestä. Sitten spämmään niitä miehelleni töihin. "Kuinka söpö hattu!" "En kestä, kuinka iso tyttö tästä on jo tullut!" "Ihana mekko!" "Äidin rakas!" 

Onneksi mieheni on samanlainen ja tekee tätä samaa minulle, jos itse olen hetken pois.  😂 Mutta tämä "valokuvausharrastus" on kyllä ihan hauska. Välillä saa oikeinkin hauskoja tilannekuvia, joille sitten voi myöhemmin nauraa. Lisäksi puhelimeni näytön taustakuva vaihtuu viikoittain, kun saan aina jonkun ihanan kuvan ministä. Kuvien laatu ja taiteellisuus ylipäätään ei ole kylläkään kovin kehuttavaa, ehkä en rohkenisi aivan ammattivalokuvaajaksi itseäni vielä mieltää tällä reilu neljän kuukauden harrastuskokemuksella.  😂 (Eli ei kannata pyytää minua häihin valokuvaajaksi 😂)



Mutta lisätekemistä silti vielä kaipaisin. Kertokaa vinkkejä, mitä tämän 4kk-ikäisen vauvan kanssa voisi vielä tehdä! 








Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Joko saa alkaa yrittää toista lasta?

Jo tätä esikoista suunniteltaessa ajateltiin, että halutaan lapset (kaksi tai kolme) pienellä ikäerolla. Sektiopäätös sitten hieman hidastut...