perjantai 1. lokakuuta 2021

Hiustenlähtö raskauden jälkeen

Olen pian kalju. Hiuksia lähtee TO-DEL-LA paljon, tukkoina, päivittäin. Alkoi raivostuttamaan niin kovasti, kun joka paikka täynnä hiuksia, että olen alkanut vain aamuisin laittamaan hiukset kiinni ja kuljen hiukset ponnarilla joka päivä. Se ei varsinaisesti varmaan ainakaan auta tässä hiustenlähdössä. 😒

Jotenka Google taas laulamaan. Vastauksia kysymykseeni löytyi useista lähteistä, ja jokaisessa oli lähestulkoon sama vastaus: ei voi tehdä asialle mitään ja se loppuu sitten ajan kanssa.. Mutta tällä vauhdilla olen kalju ennen kuin ehdin kissaa sanoa. 

Kyselin asiaa myös Instatililläni (@vauvahuuruilua). Olisiko kellään ollut yhtään mitään neuvoja tai helpotusta hiustenlähtöön? No ei. Ilmeisesti sille ei siis oikeastikaan voi yhtikäs mitään. Kävin kuitenkin Googlen läpi uudestaan ja törmäsin ajatukseen, että päänahan hierominen voisi ihan pienesti mahdollisesti auttaa, jos siihen nyt mikään auttaa. Päänahan hierominen lähteen mukaan kiihdyttäisi verenkiertoa ja mahdollistaisi täten sen, että ravintoaineet pääsevät paremmin imeytymään, eikä hiuksia täten lähtisi niin paljoa. Kaukaa haettua, mutta epätoivoissani otin sen kuitenkin kokeiluun. Vielä en ole huomannut sen vaikutusta, mutta ainakin se tuntuu erittäin mukavalta. Olen pakottanut miehenikin välillä iltaisin hieromaan  päänahkaani, sehän se vasta mukavalta tuntuukin. 😊

Olen niitä ihmisiä, jotka uskovat, että kaikkeen löytyy joku keino. Aina löytyy jokin pilleripurkki, yrttivalmiste, luonnontuote, erityisshampoo, -öljy tai -hoitoaine, tai ihan mikä tahansa, jolla voisi tilannetta parantaa. Haluan siis uskoa näin, oikeastihan näin ei varmastikaan ole. 😅 Jotenka googlailin alkuun, mistä ylipäätään koko hiustenlähtö johtuu. Raskauden aiheuttamat hormonaaliset muutokset ovat pääsääntöisesti syynä omalla kohdallani. Sille en usko voivani mitään tehdä (paitsi raskautua uudelleen), joten siihen en lähtenyt sen enempää perehtymään.

Pääsääntöisesti kaikkien lukemieni sivustojen mukaan ruokavaliolla voisi jollain asteella vaikuttaa hiusten kuntoon (ei siltikään suoraan siihen hiustenlähtöön). Paljon kasviksia, hedelmiä, terveellisiä rasvoja, proteiineja, täysjyvää, plus muut perinteiset. Vitamiinilisät (mm. biotiini, sinkki, foolihappo, B6- ja B12 -vitamiinit) voivat auttaa, jos ravinnosta ei saa ravintoaineita riittävästi. (Täältä lähteeseen: Hair Lust).

Samasta lähteestä löytyi myös vinkkejä, joilla saa hiukset näyttämään tuuheammilta. Itse kiinnitin huomion muun muassa shampoon ainesosiin. Sivuston mukaan SL-sulfaatit pahentaisivat tilannetta, joten näitä ainesosia tulisi välttää (https://thehairlust.fi/blogs/blog/6-syyta-hiustenlahtoon). Marssin siis kauppaan shampoohyllylle etsimään jotain, joka ei sisältäisi näitä sulfaatteja. Onneksi otin mieheni mukaan, sillä mikään helppo homma ei tämä etsiminen ollut. Melkein kaikissa shampoopulloissa tuoteselosteessa luki jo heti toisena ainesosana nämä sulfaatit. Lopulta alkoi jo ainesosat vilistä silmissä ja päädyin johonkin shampooseen, jossa ei lue ainakaan suoraan tätä  sodium lauryl sulfonatea.

Hiuspohjan kuorinta oli seuraava, joka pisti silmääni. Ajattelin, että sellaisen voisi varmaankin tehdä itse. Jotenka etsimään siis ainesosia, joita tähän kuorinta-aineeseen voisi laittaa. Laitoin sekaisin kaikkia hiuksille hyviä aineita, joita löysin pikagooglauksella netistä ja joita löytyi kotoamme kaapista. Suola, sokeri,kananmuna,kahvinpurut, aloe vera geeli, ja oliiviöljy. Lisäksi epätoivoissani ostin vielä erikseen hiuksille tarkoitettua öljyä sekä biotiinikapseleita. Lisäsin kapselin jauheet ja hiusöljyt vielä sekaan, ja seos oli valmis.

Mielenkiintoinen projekti oli kyllä tämän mössön levitys. Ensin kastelin hiukset ja sitten mieheni kaatoi mössön minulle päähän vähän kerrallaan. Yritin saada seoksen mahdollisimman hyvin päänahkaani ja annoin seoksen vaikuttaakin jonkin aikaa saunassa, samalla hieroen päänahkaa hierontaharjalla. Tämän mäskin peseminen pois olikin sitten oma hommansa taas. Kahvinpuruja oli aivan joka paikassa, ja kahteen otteeseen sain pääni pestä shampoolla, jotta kaikki kahvinpurut lähtisivät. 

Tämän jälkeen laitoin päähäni vielä "hoitoaineseoksen". Siinä oli kahta eri hoitoainetta (toisessa oli aloe veraa, toisessa biotiinia) ja lisäsin vielä muutaman pisaran aloe vera geeliä. Hoitoaineenkin annoin hetken aikaa vaikuttaa saunassa ennen kuin pesin ne pois. 

Koko tämän projektin aikana hiuksia lähti aivan järkyttävän paljon. Useita paksuja tuppoja, joita ei iljennyt edes viemäriin päästää. Olisi ollut pian tukossa koko viemäri. 

Seuraavana aamuna odotukset oli kovat. Olin aivan varma, että olen keksinyt nyt ratkaisun tälle hiustenlähdölle. Ulkonäöllisesti en kyllä huomannut mitään mullistavaa eroa (ei siis hiukset ollut muuttunut taianomaisesti paksummaksi, pidemmäksi tai vaihtanut väriään). Mutta hiuksia harjatessani ja "tukistustestillä" hiuksia irtosi nyt vain aivan yksi tai kaksi. Eli olin joko keksinyt ratkaisun ja tulisin voittamaan ison kasan palkintoja tämän mullistavan keksintöni vuoksi, TAI sitten vaan ne kaikki irtohiukset lähtivät edellisen illan käsittelyn aikana jo valmiiksi. No, tämä jälkimmäinen taisi olla lähempänä oikeaa.

Seuraavat pari päivää hiuksia lähti vain todella vähän, mutta siitäpä se sitten taas kiihtyi ja pian oltiin taas samassa tilanteessa kuin ennen tätä projektia. Tein samaisen käsittelyn uudestaan hiuksille, mutta edelleenkin "vaikutus" oli vain sen pari päivää. Eli ainakaan näillä kyseisillä ainesosilla ei siis ollut vaikutusta mihinkään. 😒

Jatkan siis vielä asiaan perehtymistä ja erilaisten shampoiden, hoitoaineiden ja seerumeiden tutkiskelua. Eli seuraavana näiden lättähiusteni kanssa kyselisin keinoja, joilla tuuheuttaa tukkaa. Tai vastaavasti peruukkeja voi ehdotella. Kerro sun omia vinkkejä ja kokemuksia. 😊

Tai lohduta edes mua ja sano, että KYLLÄ SE JOSKUS LOPPUU.






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Joko saa alkaa yrittää toista lasta?

Jo tätä esikoista suunniteltaessa ajateltiin, että halutaan lapset (kaksi tai kolme) pienellä ikäerolla. Sektiopäätös sitten hieman hidastut...