keskiviikko 9. kesäkuuta 2021

Rintapumppu. Millainen on hyvä? Testissä kaksi erilaista

Alkuraskaudesta olin vielä melko vahvasti sitä mieltä, että en aio imettää laisinkaan. Ihan vaan koska en vaan halua. Suunnitelmissa oli saada heti synnytyksen jälkeen sitä jotain lääkettä, jonka avulla maito ei nousisi ollenkaan. Itseäni jotenkin ahdisti ajatus imettämisestä. Ajattelin, että koen olevani lehmä.😞 Hassu ajatus sinänsä, koska tiedän ja sisäistän asian, että imettäminen on täysin luonnollista meillä kaikilla nisäkkäillä, lehmästä ihmiseen. Ja minun mielestäni imettäminen (jos joku muu sitä tekee) on ihan ok ja luonnollista, mutta omalle kohdalle sen vain tuntui kovin ahdistavalta. Mieheni onneksi tuki minua koko ajan, aivan sama, aikoisinko imettää vai en.
Loppuraskaudesta ajatus kuitenkin vähän kerrallaan muuttui ja päätinkin, että haluan ainakin kokeilla. Muuten en voi kertoa kokemuksiani, jos en olisi koskaan kokeillut. Sitten sektion jälkeen sen ensimmäisen kerran kun vauvan nosti rinnalle ja hän tarrautui rintaan kiinni, olin aivan myyty! Otin tilanteesta kuvankin ja lähetin miehellenikin (joka ei sillä hetkellä vielä ollut sairaalassa, koska vierailuaika ei ollut vielä alkanut). Siitä hetkestä lähtien ihmettelin, että miksi ylipäätään ikinä edes ajattelin, etten muka haluaisi imettää.
Loppuraskaudessa luin paljon asioita imetykseen ja rintamaitoon liittyen. Äidinmaito olisi lapselle parasta mahdollista ravintoa. Halusin antaa lapselleni parasta, joten siitä syystä päätin, että haluan ainakin kokeilla imetystä. Ja voin kertoa, päivääkään en ole katunut! Vaikkakaan maitoa ei ole aina herunut, niin kuin olisin toivonut ja välillä imetys ja rintamaidon tarjoaminen (pumpattuna maitona siis) on ollut erittäin stressaavaa.
Alkuun vieroksuin ajatusta rintapumpusta. Minusta se, jos mikä, olisi sitä, jolla tunnen itseni lehmäksi. Tämän takia alkuun pumppailinkin maitoa vain yksin, jopa mieheni katseilta piilossa. Hänestä toki ajatus oli typerä, sillä kyllähän hän ymmärtää kyseessä olevan aivan luonnollinen ja yleinen asia. Sitä paitsi pumppaamalla maitoa mieskin pystyisi osallistumaan vauvan ruokailuihin. Mutta siltikin piilossa pumppailin, ja mieheni sen kuitenkin hyväksyi.
Ensimmäisen pumpun ostin jo ennen synnytystä, jotta sekin olisi sitten valmiina. Valitsin Tori.fi:stä halvimman mahdollisen pumpun, joka olisi vielä lähellä kotiani. Sellainen löytyikin melkein naapurista ja 5€ maksoin siitä. Ei paha sijoitus. Kyseessä on siis Medelan manuaalinen pumppu. Medela Harmony itseasiassa tarkemmin. Hieman kuitenkin googlailin ja enemmän ihmisillä oli pumpusta hyviä kokemuksia kuin huonoja. Eli ei varmaankaan ihan turha vehje. Kyllähän sillä alkuun saikin pumppailtua maitoa oikein hyvin. 

Kunnes heruminen hetkeksi väheni ja jouduin tekemään jos minkälaisia vippaskonsteja, jotta saisin maidon riittämään. Tässä vaiheessa luulin jo hajottaneeni pumpun (koska maitoa ei herunut) ja ostinkin uuden samanlaisen (tai no käytettynä sekin, 5€ silläkin oli hintaa). Olin ehtinyt jo hommaamaan lisäpulloja tähän pumppuun, joten ei käynyt mielessäkään, että vaihtaisin eri merkkiin. Hetken uudella pumpulla pumppailtuani ymmärsin, ettei toinen pumppu ollutkaan rikki. Yksinkertaisesti maitoa ei vaan herunut. Kun sain taas maitoa herumaan paremmin, minulla olikin käytössäni kaksi pumppua. Tehostin maidontuottoa tuplapumppaamalla, eli käytin siis molempia pumppuja yhtä aikaa. Se muuten toimi! Siinä säästi niin paljon aikaakin, kun ei tarvinnut molempia rintoja erikseen pumppailla.
Pumpusta sen verran, että vaikka täysin kokematon näissä pumppuasioissa olenkin, niin melko hyvät arvostelut tälle pumpulle siltikin annan. Purkaminen ja kasaaminen on äärimmäisen helppoa, kaikki osat on helppo pestä ja keittää. Lisäksi ainakin Jollyroomista tuntuu saavan osia näihin todella helposti. Ne pienenpienet osat (jotka hukkuu aivan varmasti!), ne pienet, huomaamattomat tiivisterenkaat, joiden puuttuminen tekee laitteesta miltei käyttökelvottoman, niitä osia ei kuitenkaan meinaa löytyä siihen käyttötarkoitukseen mistään. Mutta sitä varten meillä on Biltema ja Motonet, joista saa näitä pienenpieniä, turhalta vaikuttavia tiivisterenkaita (o-renkaita). Jouduimme mieheni kanssa näitä kuumeisesti metsästämään jossain vaiheessa. 😂

Sitten kuitenkin päätin, että haluaisin kokeilla, josko jollain toisella pumpulla heruisi paremmin. Useammassakin lähteessä kehuttiin Beemoon sähköpumppua. Tätä päätin siis kokeilla! Onneksi sekin löytyi käytettynä, ja melko läheltä vieläpä. Ja alkuperäisessä pakkauksessaan, ohjeineen päivineen, koska ilman niitä olisi mennyt sormi suuhun useampaankin otteeseen. Ei ollut nimittäin ihan kaksi tai kolme osaa vaan, jotka puretaan ja kasataan. Vaan varmastikin lähemmäs 15 pientä osaa, jotka piti vielä kaikki laittaa oikein päin, tietenkin. 
No, aikani pyöriteltyä sain kuitenkin osat paikalleen ja pääsin testaamaan. Herumispumppaus tällä laitteella automaattisesti kestää kaksi minuuttia, mutta tarvittaessa nappia painamalla voi muuttaa pumppauksen stimuloinniksi ja taas toisinpäin. Imutehoa voi myös itse säätää. Aluksi laite tuntui hassulta, kun olin tottunut siihen Medelan kovaan rintasuppiloon. Beemoon laitteessa se suppilo kulkee nimellä hieromatyyny ja se on pehmeää silikonia (oletan). Mutta kun laite alkoi tositoimiin, niin kyllähän sitä maitoa alkoi herua. Ja enemmän, kuin käsipumpulla. Ja isot pointsit siitä, että kyynärvarren lihakset eivät joudu läheskään niin koville jatkuvan ja/tai pitkäkestoisen pumppauksen takia! 😂 Tässä kuvassa minulla on vierekkäin käsipumpulla ja sähköpumpulla pumppaamani maitomäärät. Yhtä aikaa ja yhtä kauan pumppasin (noin 10min), sähköpumpulle herui jonkin verran enemmän näinkin lyhyessä pumppausajassa.

Seuraavana päivänä testasin pumppua vauvan ollessa päiväunilla. Hän oli juuri syönyt ennen päiväunille nukahtamistaan, joten oletus oli, että maitoa ei heruisi pumpulle niin paljoa. Laitteessa on ajastin (30min), jossa on siis ensimmäiset kaksi minuuttia stimulointia ja loppuaika aktiivista pumppausta. Siinä samalla Instagramia selaillessani (mun blogin Instagram-tilin löytää muuten nimimerkillä vauvahuuruilua. Käy nappaamassa seurantaan! 😉😉😉) pumppasin huomaamatta koko 30minuuttia. Ja koko sen ajan (aina välillä käännyin katsomaan, josko maitoa heruu) maitoa tuli oikein suihkuamalla. Sain tämän yhden puolentunnin pumppauksen aikana yhdestä rinnasta reilu 110ml! Minulle tämä on todella paljon, kun tähän asti olen saanut pumppaamalla irti vain noin 50ml. Sanoisin siis tämän käyttökokemukseni perustella, että tämä Beemoon pumppu on aivan superhuippu!
Lisäksi erittäin superiso plussa oli se, että paketin mukana tuli sovitin erikokoiselle pullolle. Kuinka näppärää onkaan, kun aiemmin ostamani Medelan pumppauspullot sopivat tämän adapterin kanssa täydellisesti myös tähän Beemoo-pumppuun. Ei mennyt siis hukkaan edelleenkään nämä ostamani pullot. 😂
Mikä on sun mielestä paras käyttämäsi rintapumppu? Nyt saa mainostaa ja kehua omaa lemppariaan. Vielä ehdin testailemaan ennen kuin vauva on niin iso, ettei rintamaitoa enää tarvita! 😂

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Joko saa alkaa yrittää toista lasta?

Jo tätä esikoista suunniteltaessa ajateltiin, että halutaan lapset (kaksi tai kolme) pienellä ikäerolla. Sektiopäätös sitten hieman hidastut...